Rannekellot ja niiden erot
Ei ole turhaa sanottu, että jonkin asian tekeminen on kellon tarkkaa touhua. Nykyään aikaa voi seurata helposti puhelimesta, mutta edelleen yksi suosituimmista asusteista on rannekello. On arvioitu, että ensimmäinen rannekello esiteltiin Englannin kuningattarelle jo 1500-luvulla. Ranteessa pidettävien kellojen sarjavalmistus alkoi vasta 1880-luvulla ja alkuun ne olivat kerran vuorokaudessa käsin vedettäviä. Itsestään virittyvät kellot yleistyivät 1960-luvulla.Tärkein ja kallein osa rannekellossa on ymmärrettävästi koneisto, johon kuuluu yli 100 erilaista osaa. Nykypäivänä suurin osa valmistetuista kelloista on kvartsikelloja, jotka ovat mekaanisia tarkempia. Vaikka mekaaninen kello voi olla pois ajasta kuuden sekunnin verran päivittäin, on käyttäjien mielestä tärkeämpää siihen käytetty käsityötaito. Monet valmistajat suunnittelevat kellot itse, mutta saksalaisia ja sveitsiläisiä pidetään astetta taitavampina kellojen suhteen. Useimpien koneistot valmistetaankin Sveitsissä. Myös Suomen Kelloseppäkoulun käyneet ovat hankkineet työkokemusta sveitsiläisissä tehtaissa.
Käyttökellon tulee kestää
Rungon materiaalina käytetään yleensä ruostumatonta terästä tai titaania. Molemmat kestävät hyvin arkikäyttöä, mutta titaani on kevyempää ja hieman tummempaa. Arvokellojen rungoissa käytettävä kulta on luonnollisesti kalliimpaa. Kulta on pehmeää metallia ja naarmuuntuu herkästi. Siksi kultakellot eivät sovi hyvin jokapäiväiseen käyttöön. Joskus kullanväristä kelloa haluttaessa teräksen päällä käytetään ohutta pinnoitetta. Se ei lisää kellon hintaa, eikä myöskään arvoa.Kellonäyttö on useimmiten safiiri- tai mineraalilasia, mutta myös akryylia tai muuta muovimateriaalia. Yksikään lasityypeistä ei kestä kovaa naarmuttamista. Kuitenkin useimpiin rannekelloihin on näyttölasi vaihdettavissa. Mitä pehmeämpää lasi on, sitä varovaisemmin se pitää myös puhdistaa. Rasva ja lika kannattaa puhdistaa painamatta. Vahvat pesuaineet voivat pilata heijastuksen estävän pinnoitteen tai sulattaa lasiketta.
Koneistosta muihin osiin
Palataksemme vielä koneistoihin. Kvartsi käyttää voimanlähteenä paristoa, joka tulee vaihtaa silloin tällöin tai aurinkokennolla latautuvaa akkua. Kvartsikellot eivät ole niin hinnakkaita, kuin mekaaniset ja siksi niiden jälleenmyyntiarvokaan ei ole merkittävä. Mekaaniseen verrattuna kvartsikellon koneisto on myös pienikokoisempi.Automaattikellossa ei ole sähköisiä osia, vaan kuten jo aiemmin mainittu, se lataa itsensä liikkeestä jouseen. Suurin osa automaattikellojen koneistosta tehdään nykyään konekäyttöisesti, mutta arvokelloissa viimeistely tehdään käsin vaativilla mittatarkkuuksilla ja menetelmillä. Automaattikello kannattaa huollattaa kellosepällä muutaman vuoden välein. Puhdistuksen ohella kuluneet osat vaihdetaan. Tällainen koneisto ei kestä kovia iskuja. Mainittakoon vielä, että käsivetoinen koneisto on samankaltainen, kuin automaatti, mutta siinä jousen käyttövoima väännetään käsin.Rannekkeissa ja soljissa käytetään miltei mitä tahansa materiaalia. Yleisimpiä ovat tietenkin nahka, metalli, tekstiili, kumi, sekä muovi. Lukkojakin on monenlaisia solkilukosta perhoslukkoon. Mikä vain suunnittelijaa on miellyttänyt. Kellojen vedenpitävyys vaihtelee nollasta WR300+ lukuun, joka tarkoittaa laitesukeltamista. WR30-WR200 olevat kellot kestävät pientä kosteutta suihkuun, uimiseen sekä pintasukeltamiseen. Pelkällä nollalla varustettua kelloa on parempi suojella vedeltä.
Myös ökykellot tulevat Sveitsistä
Cartier
Kun puhutaan maailman kalleimmista kelloista, mainitaan ensimmäisten joukossa ainakin Rolex, Cartier, sekä Patek Philippe. Ei varmaankaan tule yllätyksenä, että megaosa luksuskelloista valmistetaan nimenomaan Sveitsissä. Kellot ovat yksi maan tärkeimmistä vientituotteista ja niiden arvo ylittää vuosittain 15 miljardia euroa. Toinen maailman kalleimmista kelloista on Patek Philippe, joka huutokaupattiin Sothebyssä vuonna 1999 huimaan 11 miljoonan dollarin hintaan. Kyseinen taskukello oli valmistettu vuonna 1933 ja sen valmistamiseen meni kolme vuotta. Toisena ökykellona mainittakoon Paul Newmanin vanha Rolex, jonka huutokauppahinta nousi yli 17 miljoonaan dollariin.Taru kertoo, että Rolex pitää tunnistaa kuuden metrin päästä. Merkki on kehittynyt luksusbrändiksi vasta myöhemmin, sillä 1950-luvulla ne olivat tavallisia käyttökelloja. Kellot tehdään Rolexin tehtaalla pikkutarkasti ja testataan huolella, jotta ne eivät rikkoonnu käytössä. Kellon on tarkoitus kestää ”isältä pojalle” 20 vuoden ajan. Väärennettyjä Rolexeja tyrkytetään varmasti turistikohteissa, mutta niissä ei ole mitään aitoa – ainakaan hinta ja laatu.
Lue lisää
